Oh, the sky is blue on the 5ft Avenue | Lovexin kymppivuotiskeikka

10 vuotta sitten mä näin tamperelaisessa levykaupassa jonkin uuden glamrock-tyyliseltä vaikuttavan bändin sinkun. Bändin nimi ei sanonut mulle mitään, mutta jotenkin mulle tuli sellainen fiilis, että tässä on nyt joku todella hyvä bändi. Se fiilis oli todella hassu, mulla on ollut samantapaisia sen jälkeenkin (esimerkiksi tavatessani nykyisen parhaan ystäväni syksyllä 2006, mutta siitä lisää joskus myöhemmin).  Tuo sinkku, josta mulle tuli hassu fiilis ja joka oli ostettava, oli Lovexin Bleeding. Jotain siinä tapahtui, kun pienestä elovenatytöstä kuoriutui liilahiuksinen kauluspaitateini, joka innostui viimeistään silloin ihan kunnolla keikoista ja niille jonottamisista. Nimmareista ja yhteiskuvista, bändien sinkkujen ja levyjen keräämisestä.

Lovex on ollut nyt osa mun elämää 10 vuoden ajan. Näiden vuosien aikana mä olen käynyt lukemattomilla Lovexin ja muiden bändien keikoilla ja saanut uusia keikkakavereita, joista osa mukana matkassa yhä vieläkin. Siinä keikkailun ja fanityttöilyn sivussa saanut myös paljon lisää itsevarmuutta ja käynyt paikoissa, joissa ei ehkä ilman keikkoja olisi tullut käytyä. Tammerfestien aikaan Lovexilla oli keikka Keskustorilla, joten oli sanomattakin selvää missä mä olisin sen lauantain. Ja kuten ylläolevasta fanityttövuodetuksesta voi päätellä se keikka oli ihanan nostalginen ainakin tämmöiselle fanitytölle, haha. 

PS. vähän ehkä ikäkriisiä pukkaa, 10 vuotta sitten musta tuli täti, löysin parhaan ystävän ja sitten oon ollut glamrockbändien fanityttö about 10-12 vuotta, hui. Voi tätä nostalgian ja ikäkriisin sekoitusta!

Ja kaikki paitsi elämä on turhaa

Parin unettoman yön jälkeen päätin tänään lähteä ulos kävelylle kuudelta aamulla. Mä en rehellisesti sanottuna muista milloin viimeksi mä olisin ollut siihen aikaan hereillä ilman herätyskelloa, sen verran kuitenkin olen iltaihminen ettei aikaiset aamut ole ihan se mun juttu. Silti siinä kävellessäni heräilevän kaupungin läpi olin iloinen siitä, että mä olin hereillä. Huolimatta siitä, että koko yö edeltävän tavoin oli mennyt valvoen.

 

Ennen Tampereelle muuttoa mä olen asunut aina sellaisissa paikoissa, että lähin uimapaikka (tai mikä tahansa vesistö) on ollut suhteellisen pitkän automatkan päässä. Tampereella on jotenkin niin luksusta, kun keskustassa on tuo Tammerkoski ja rautatieaseman läheltä uimapaikkoja löytyy 3-4 kilometrin säteeltä. Tammerkosken alue on muutenkin yksi mun lempipaikoista täällä Tampereella, joka kerta lähistöllä ollessa on pakko hiljentää vauhtia sen verran, että ehdin ihastella maisemia. Vielä näin melkein vuoden täällä asumisen jälkeen mä olen iloinen siitä, että mä vihdoin päädyin tänne ja nyt sain ilmeisesti siskonkin tänne ihan oikeasti asumaan. Tämä kaupunki on ja tulee aina olemaan yksi mun rakaimmista kaupungeista - ehkä jopa se kaikista rakkain, niin kliseiseltä ja tyhmältä kuin se ehkä kuulostaakin.

Päivät ne vaan tulee ja menee läpi korvien sunnuntait

Takana pari unetonta yötä, pariin otteeseen sain sentään nukuttua parin kolmen tunnin seteissä. Nukkumatin unohtaessa mut mä olen ehtinyt kutomaan ja purkamaan parit epäonnistuneet tekeleet (karkkineuleprojektista lisää myöhemmin) Täykkärit-maratonin ohella ja siinä sivussa käynyt läpi kuvia, viimeisimpänä kävin läpi yhden rippikoululaisen juhlakuvia ja koitin pohtia mitkä ovat sukulaisille lähettämisen arvoisia.  Hiuksia olen tässä myös ehtinyt huoltaa, öljyhoidot ja värjäilyt on hyvä hoitaa neulomisen ohella. Tajusin tuosa myös sen, että Budapest-postaus on jäänyt vähän roikkumaan, sillekin asialle ajattelin nyt vihdoin viimein tehdä jotakin. Mutta nyt ensi alkuun ajattelin lähteä kameran kanssa kävelylle moikkaamaan nousevaa aurinkoa! :)